Muhkumpi parempi

tunnetila: tykkäys

Vitsit miten ihanaa, että Helsingissäkin näyttää jo vähän talviselta! Ei sitä lunta näin paljon ole mitä näissä jouluna otetuissa kuvissa, mutta parempi edes pieni lumikerros, kuin se iänikuinen musta asfaltti ja vesisade.

Ostin viime talvena Marimekolta pullean ja kuohkean untuvatakin. Käytin lämmintä takkia niin pitkälle kevääseen kuin oli mahdollista. Tykkäsin takista niin paljon, että vähän jopa harmitti kun alkoi olla liian keväistä ja lämmintä sen käytölle.

Koko syksyn ja leudon alkutalven odotin innoissani tulevia pakkasia, jotta voisin pujahtaa muhkutakin sisään ja tuntea olevani turvassa kylmältä maailmalta.

Jouluksi luvattiin kunnolla pakkasta, joten kaivoin untsikan esiin ja otin sen mukaan joulureissuun. Odotukseni palkittiin, sillä yhtenä päivänä pakkasta oli -22 astetta! Ai että oli ihanaa!

takki Marimekko, villamekko Katri Niskanen,
sukkahousut Wolford*, hanskat Sauso, talvikengät Pomar*


Iloitsin myös uusien talvikenkieni ensimmäisistä käyttökerroista kunnollisen pakkasen paukkuessa. Sain syksyllä valita kotimaiselta Pomarilta itselleni uudet talvikengät. Olisin tarvinnut jotkut vähän kevyemmät kengät Helsingin loskaan ja sateeseen, mutta ihastuin Paljakka -saappaisiin* niin paljon, että minun oli pakko valita ne.

Voi että rakastan saappaiden lämpöä ja pehmeyttä! Jo pelkästään näiden kenkien vuoksi toivon, että Helsinkiin saataisiin vielä tänä tälvena kunnolla lunta. Haluaisin käyttää näitä koko ajan!

Pullea takki ja muhkeat kengät. Ai että mikä pukeutumisnautinto. Talvimottoni on selvästi ”mitä muhkumpi, sen parempi”!

Kattauksen uudet Raamit

tunnetila: ihastus Iittala avasi vuoden 2019 näyttävästi. Heti vuoden alkajaisiksi markkinoille tuotiin uusi laaja ja upea kattaussarja nimeltä Raami. Raamin on suunnitellut brittiläinen, maailmalla palkittu ja vuonna 2001 Royal Designer for Industry…

Fazerin vastuullinen suklaa

tunnetila: tyytyväisyys Kirjoitin viime syksynä blogissani Suomeen rantautuneesta hollantilaisesta, vastuullista suklaata valmistavasta, Tony’s Chocolonelystä. Tykkään Tony’s Chocolonelyn karamelli-merisuola -suklaasta tosi paljon, ja taidan herkutella sillä vähän liiankin usein. Olen kuitenkin välillä miettinyt…

Vuoden ensimmäiset ostosyritykset

tunnetila: turhautuminen Vuoden kestänyt ostamattomuushaasteeni on ohi. Viime viikolla, heti vuoden kolmantena päivänä, suuntasin kaupungille. Iloitsin jo etukäteen mahdollisuudesta tehdä kauan kaipaamani ostos. Kadotin viime vuoden aikana kaikki hiusrenksuni, ja…

Mitä ostaa alennusmyynneistä?

tunnetila: vinkkaus Alelöytöjäni ihaillaan ja ihmetellään usein. ”Miten sä voitkin aina tehdä noin hyviä löytöjä? Mä en löydä koskaan mitään!” Tässäpä myös Teille omat ohjenuorani, jotka mielessäni suunnistan alennusmyynteihin. Siis…


cheap Ncs tumi backpack cheap Ncs off white Sportswear cheap Ncs hydro flask Water bottle NCS European News Web Ncs Shopping NCS NEWS web Ncs's News cheap Ncs yeti cup cheap Ncs gymshark Yoga clothing cheap Ncs swissgear backpack
FB Connect Error!!!