Erälupia ja elämyksiä

Valtion maat ja vedet ovat sinua varten. Metsähallituksen erähenkilöstö suunnittelee metsästyksen, kalastuksen ja maastoliikenteen kestävästi. Kun hankit eräluvan, sijoitat luontoon, sillä tuloja käytetään luonnon hyväksi. Tehtävämme on järjestää erämahdollisuuksia niillekin, joilla sitä ei muuten olisi. Erätarkastajamme vastaavat valtion maiden valvonnasta.

Metsähallituksen eräpalveluväki

Ajankohtaista

Ensimmäiset metsäpeurat vapautettiin Seitsemiseen

05.12.2019

Seitsemisen kansallispuistoon vapautettiin viime viikolla seitsemän metsäpeuraa alueella sijaitsevasta totutustarhasta. Lisäksi Lauhanvuoren tarhalta syyskuussa vapautettu metsäpeuratokka sai täydennystä. Tavoitteena on palauttaa metsäpeura entisille asuinsijoilleen läntiseen Suomeen.

Voimalinjan rakennustyöt voivat haitata kelkkailua Kinnulan pohjoispuolella

02.12.2019

Destia on aloittanut voimalinjan rakennustyöt Saarijärven ja Haapaveden välillä. Rakennustyöt aiheuttavat haittaa alueen kelkkareiteillä.

Dronet ja GPS houkuttavat metsästäjiä laittomuuksiin

25.11.2019

Metsähallituksen erävalvonta on havainnut, että uusia teknisiä apuvälineitä käytetään metsästyksessä laittomasti. Esimerkiksi drone-lennokkeja ja GPS-paikantimia on hyödynnetty lainvastaisesti.

Meahccejohtalusa dihtomearremearrádus

19.11.2019

Meahciráđđehus lea dahkan mearrádusa meahccejohtalusa guovllulaš dihtomeriin áigodahkii 1.1.2020–31.12.2022.

Virrasta poimittua

Eräluvat toivottaa oikein hyvää itsenäisyyspäivää! 🇫🇮 . #suomi #itsenäisyyspäivä #suomenluonto
6.12.2019 10:40
MetsäpeuraLIFE-hankkeessa saavutettiin tärkeä välietappi, kun Seitsemisen totutustarhasta vapautettiin seitsemän metsäpeuraa alueen peurakannan tulevaisuutta turvaamaan. Kepeältä näyttää askel! Tarkemmat metsäpeurakuulumiset Eräluvat.fi:n uutisissa. . 📸: Milla Niemi, Metsähallitus . #metsäpeura #metsäpeuralife #seitseminen #seitsemisenkansallispuisto #metsähallitus #eräluvat #kotiinpaluu #kannanhoito #suojelu
5.12.2019 14:22
ERÄVIERAS: Ei se saalis, vaan se tunnelma
"Kaveri jatkaa jo matkaa. Itse suuntaan vielä Luostanjoen varteen, ihan vain fiilistelemään sitä reunusmetsää. Mieli lepää." Somemetsästäjä Lasse Pörsti kävi metsällä suosikkikohteellaan Hirvivaara-Rostuan alueella.
ERÄVIERAS: Halusin itse hankkia ruuan pöytään
Somemetsästäjä Riina Vauhkonen kirjoittaa vierasblogissa metsästäjänuransa alusta. "Eniten taisin kuitenkin oppia ihan itse, ja koira oli opettajana."